Sisältö
- TL; DR (liian pitkä; ei lukenut)
- Mantereet, levytektoniikka ja saaret
- Oceanic Islands
- Marsupials Australiassa
- Nisäkkäiden puute saarilla
Biogeografia on biologisten organismien maantieteellisen jakauman tutkiminen. Evoluutioita tutkiville tutkijoille biogeografia on usein tärkeä osa heidän analyysejään, koska se tarjoaa pakottavia todisteita heidän teorialleen. Tämä johtuu siitä, että monet maantieteelliset piirteet, kuten valtameret, joet, vuoret ja saaret, muodostavat esteitä lajeille, jolloin tutkijat voivat tarkkailla, miten ne kehittyvät erillään toisistaan.
TL; DR (liian pitkä; ei lukenut)
Biogeografia on biologisten organismien maantieteellisen jakauman tutkiminen. Monet maantieteelliset piirteet estävät lajeja, jolloin tutkijat voivat tarkkailla, miten ne kehittyvät erillään toisistaan. Evolutionation teorian alusta lähtien Charles Darwin käytti syrjäisiä valtamerten saaria osoittaakseen, kuinka eristyksissä oleva ympäristö näytti synnyttävän uusia lajeja, jotka olivat samanlaisia kuin lähimmän maanosan lajit. Hän päätteli, että näiden eristettyjen saarien eläinten on pitänyt olla alun perin peräisin läheiseltä mantereelta, mutta koska ne erotettiin mantereen muista lajeista, he kehittyivät vähitellen jotain erilaista.
Koska kaksi maanosaa erottavat levytektoniset ajan myötä, Australian marsupiaaleilla uskotaan olevan esi-isä yhteinen Etelä-Amerikan marsupialien kanssa, vaikka ne ovatkin aika erilaisia.
Darwin huomautti myös, että syrjäisillä, vaikeasti tavoitettavissa valtamerellä sijaitsevilla saarilla ei ollut maapallon nisäkkäitä, ja päätteli, että kaikkien nisäkkäiden on oltava peräisin mantereilta sen sijaan, että ne olisivat esiintyneet erikseen maapallon eri puolilla planeettaa.
Mantereet, levytektoniikka ja saaret
Yksi merkittävimmistä todisteista evoluutiolle on saarten tai mantereen biogeografian tutkiminen. Monet Charles Darwinsin tärkeimmistä löytöistä tapahtuivat syrjäisillä saarilla, kuten Galapagoilla. Näissä syrjäisissä paikoissa Darwin huomasi, että siellä oli ainutlaatuisia lajeja, joita ei löydy muualta.
Hänen havainto, että näitä eläimiä ei löytynyt samanlaisista ilmastovyöhykkeistä muualla maapallolla, oli erityisen tärkeä. Tämä käsitys tuotti suuren osan evoluutioista, joista tärkeimmät biogeografiset todisteet syntyvät. Darwin pyrki vastaamaan kysymykseen: "Miksi kaukaisilla ja eristyneillä maamassailla olevat eläimet näyttävät olevan sukulaisia, mutta erillisiä?" Evolution oli hänen vastauksensa.
Oceanic Islands
Evolutionation teorian alusta lähtien Charles Darwin käytti syrjäisiä valtamerten saartoja osoittaakseen, kuinka eristyksissä oleva ympäristö näytti synnyttävän uusia lajeja. Esimerkiksi Darwin esitti kysymyksen, miksi Galapagossa ja Kap Verden saarilla, jotka sijaitsevat Luoteis-Afrikan rannikolla, on niin erilaisia lajeja, vaikka ilmasto on melkein identtinen.
Darwin havaitsi, että molemmilla saarilla olevat lajit näyttivät olevan läheisesti sukulaisia lähimmän maanosan lajeille. Hän päätteli, että näiden eristettyjen saarien eläinten on pitänyt olla alun perin peräisin läheiseltä mantereelta, mutta koska ne erotettiin mantereen muista lajeista, ne kehittyivät vähitellen jotain erilaista tuhansien vuosien aikana.
Marsupials Australiassa
Australian marsupiaalit ovat toinen kuuluisa esimerkki siitä, kuinka eristyksissä oleva alue näyttää tuottavan ainutlaatuisia eläimiä, jotka kuitenkin liittyvät selvästi eläimiin lähimmässä suuressa maassa. Vaikka marsupiaalien tarkalta suvusta keskustellaan edelleen, Etelä-Amerikan ja Australian marsupialit näyttävät olevan sukulaisissa, vaikka ne ovat tuhansien mailien päässä toisistaan.
Vaikka Darwin ei ymmärtänyt käsitettä tuolloin, vastaus liittyy todennäköisesti levytektoniaan. Kun Australia ja Etelä-Amerikka yhdistyivät yhdeksi mantereeksi, siellä asui "alkuperäinen" marsupialinen laji, ja sitten kun kaksi maanosaa erottuivat, kummankin mantereen marsupialit kehittyivät vähitellen eri lajeiksi sopeutuakseen paremmin uuteen ympäristöönsä.
Nisäkkäiden puute saarilla
Darwinin kannalta yksi merkittävimmistä evoluutiota tukevista biogeografisista todisteista oli se, että nisäkkäät - paitsi ihmisten tuomat - olivat melkein koskaan luonnossa läsnä saarilla, jotka olivat yli 300 mailin päässä lähimmästä maata. Miksi Kanariansaarten tai Galapagosin kaltaisilla saarilla ei ollut nisäkkäitä? Darwinin selitys nisäkkäiden poissaolosta Kanariansaarten tai Galapagosin kaltaisilla saarilla oli, kuinka vaikeaa ja epätodennäköistä, että suurten maaeläinten olisi matkustettava satojen mailien vesialueilla päästäkseen sellaisiin eristyneisiin saariin. Sellaisena nisäkkäiden puute saarilla tukee Darwinin väitettä, jonka mukaan kaikki nisäkkäät alun perin haarautuivat tietyssä vaiheessa kaukana evoluutiopuusta mantereilla sen sijaan, että ne olisivat esiintyneet erikseen erilaisissa maamassissa ympäri planeettaa.