Sisältö
Kiteiset kiintoaineet sisältävät atomeja tai molekyylejä hilanäytössä. Kovalenttiset kiteet, jotka tunnetaan myös nimellä verkkokiintoaineet, ja molekyylikiteet edustavat kahta tyyppiä kiteisiä kiintoaineita. Jokaisella kiinteällä aineella on erilaisia ominaisuuksia, mutta niiden rakenteessa on vain yksi ero. Tämä ero eroaa kiteisten kiintoaineiden eri ominaisuuksista.
Kovalenttinen liimaus
Kovalenttisilla kiteillä on kovalenttinen sidos; periaate, jonka mukaan jokainen hilan atomi on sitoutunut kovalenttisesti kaikkiin muihin atomiin. Kovalenttinen sitoutuminen tarkoittaa, että atomeilla on vahva vetovoima toisiaan kohti ja ne pitävät paikoillaan. Verkko kiinteillä aineilla tarkoittaa, että atomit muodostavat verkon, jonka jokainen atomi on kytketty neljään muuhun atomiin. Tämä sitoutuminen itse asiassa luo yhden suuren molekyylin, joka on tiiviisti pakattu yhteen. Tämä ominaisuus määrittelee kovalenttiset kiteet ja tekee niistä rakenteellisesti erilaisia kuin molekyylikiteet.
Molekyylisidonta
Molekulaariset kiteet sisältävät joko atomeja tai molekyylejä kidetyypistä riippuen, jokaisessa hilakohdassa. Heillä ei ole kovalenttisia sidoksia; vetovoima on heikko atomien tai molekyylien välillä. Kemiallisia sidoksia ei ole, kuten kovalenttisissa kiteissä; atomien tai molekyylien väliset sähköstaattiset voimat pitävät molekyylikiteet yhdessä. Tämä ero aiheuttaa molekyylikiteiden pitämisen löysästi yhdessä ja helposti erotettavissa.
esimerkit
Esimerkkejä kovalenttisista kiteistä ovat timantit, kvartsi ja piikarbidi. Kaikki nämä kovalenttiset kiteet sisältävät atomeja, jotka on tiiviisti pakattu ja joita on vaikea erottaa. Niiden rakenne vaihtelee suuresti helposti erotettavien molekyylikiteiden, kuten veden ja hiilidioksidin, atomeista.
Sulamispiste
Kovalenttisten kiteiden ja molekyylikiteiden rakenne-erot aiheuttavat kunkin kidetyypin sulamispisteiden erottelun. Kovalenttisilla kiteillä on korkea sulamispiste, kun taas molekyylikiteillä on alhaiset sulamispisteet.